Sain nuo tikut siis jo sunnuntaina vaikka kirjoitin blogitekstini vasta tänään. Tikut saivat uuden elämän olohuoneen ja ala-aulan lattioissa, ainakin osa tiukuista. Yllättävän paljon niitä kuitenkin menee mutta varovaisestikin arvioiden yksi pussi tikkuja riittää kaikkien jäljellä olevien huoneiden lattioihin ja tarvittaessa laipioihinkin. Talon ulkovuoraukseen joudun ehkä jo avaamaan toista pussia mutta materiaali riittää nyt siltä osin koko taloon ja mahdolliseen seuraavaankin :)
Ensin mietin tekisinkö lattiaan laudoista jonkun hauskan kuvion mutta päätin jättää taiteilemisen seuraaviin huoneisiin. Tein siis sen ihan perinteisen ladonnan mukaan.
Maalasin alakerran ovet ja liimasin ne paikoilleen kuitenkin ennen lattian laittoa, koska en ollut laskenut lattialankkujen paksuutta mukaan oviaukon korkeuteen. Olisin siis joutunut suurentamaan oviaukkoja yläreunasta. Yritin olla siisti ja sahata ovien kohdalla lattialankut nafteiksi, jotta liian isoja rakoja ei jäisi. Tosin täytin ne pienetkin raot sahanpurusta ja Eri Keeperistä tekemälläni mössöllä.
Mietiskelin lattioiden valmistuttua sitä, että jätänkö lattiat puupinnalle, lakkaanko sellaisenaan vai petsaanko lattian sävyllä. Päädyin petsiin ja sävyyn Kirsikkapuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti