torstai 30. heinäkuuta 2015

Alakerran listoitusta

Lattian petsaamisen jälkeen olikin vuorossa sitten lattian listoitus ja ikkunoiden sisälistoitus. Jälleen kerran isältä saamani ihana jiirisaha oli välttämätön työkalu, jotta sain ikkunalistat ojennukseen. Lattialistoihin en jiirejä sahaillut ja perin hankalaa se 2 mm lautaan olisi ollutkin.



Tässä listoitushommassa ei kauan nokka tuhissut ja olin petsannut/ maalannut listat jo etukäteen välttääkseni seinien sotkemista maalilla.



Olohuoneesta puuttuu siis enää laipiolistoitus mutta sen teen vasta laipion asennuksen ja maalaamisen jälkeen. Lisäksi pitää vielä miettiä led-valonauhan asennus laipioon valmiiksi. Ala-aulasta puuttuu tietenkin myös laipio ja listat. Samoin portaat yläkertaan. Seuraava operaatio onkin portaiden mallien vääntäminen paikoilleen, jotta saan sahattua ylösmenoreiän välikattoon oikeaan kohti.


HUOM! Listoitusvaiheessa kannattaa miettiä jälleen työjärjestystä ja ottaa huomioon mahdollisesti vielä tekemätön sähköistystyö. Jos käyttää nukkekotiin tarkoitettuja sähköistystarvikkeita, on esim. sähköjohtojen vetäminen pitänyt huomioida jo ennen tapetointia, koska sähköistyksen johtonauhat voidaan vetää tapetin alle. Minun piti huomioida led-valonauhan asennus ja siksi laipion listoitus on viimeinen operaatio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti