maanantai 23. marraskuuta 2015

Villa Terttulan maalaus

Ulkomaalin värin päätti talon omistajan edustaja tai ainakin hän antoi hyvät vinkit halutusta värisävystä. Vaaleanpunainen oli ehdottomasti kieltolistalla mutta kuka kumma haluaisi talostaan vaaleanpunaisen?? Olenpa tainnut nähdä tuolla maailmalla liikkuessani montakin vaaleanpunaista taloa, jopa Suomessa mutta minulle se ei olisi ollut ensisijainen vaihtoehto ilman kieltoakaan. Väänsin ja käänsin värikarttoja ensin kotona ja hermostutin varmaan myös Haukiputaan Värisilmän myyjänkin jahkailullani mutta lopulta päädyin kahteen sinisen eri sävyyn. Sivu- ja takaseinässä oleva pystylaudoitus tulee hieman vaaleammalla sinisellä ja vaakalaudoitus tummemmalla. Kuten normaalitalonkin, voi tämänkin halutessaan vaikka maalata joskus ihan eri sävyiseksi. Tosin tämän talon maali ei rapistu ajan myötä säävaihteluiden vuoksi. Ikkunanpuitteet sekä nurkka- ja vaakalistoitus tulee valkealla.

Ja tältä koko komeus näyttää lähes valmiina ulkopuoleltaan. Kivijalan maalaus on vielä suorittamatta, samoin katon räystäiden alapuolen maalaus. Niillä ei ole hoppua.




Lähes sama kuva salamalla ja ilman. Ehkä tuo värisävy on luonnossa jotain noiden kahden kuvan väliltä :)

Nyt on tämäkin blogini ajan tasalla eli reaaliaikainen. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja pysytellä tälläkin puolella reaaliajassa. Talossa on siis vielä hieman siistimistä sekä ulkona että sisällä, lähinnä maalaushommeleita. Sitten siirryn sisustushommiin eli verhoihin ja kalusteisiin. Siinäpä sitä sitten arpaittia onkin joksikin aikaa mutta mikäs kiire tässä vielä, talon uusi omistaja (omistajuus siirtyi viime lauantain nimiäislahjana hänelle virallisesti, eikä hänestä tullut Terttua, joka siis oli hänen työnimensä) täyttää huomenna vasta 2 kk, joten aikaa mymmelillä, kuten itseni nyt nimesin, on ruhtinaallisesti aikaa sisustuspuuhiin.

Apropoo, näyttääkö minun versioni yhtää samalta kuin alkuperäinen malli Pikku Rauhala??

 

Katon palahuopaus

Minä kun en tunnetusti mene matalimman aidan kohdalta, niin talon kattoonkin tulee "oikea" palahuopa. Materiaaliksi valitsin metritavarana myytävän muovipöytäliinan. Liinan kuviolla ei ole merkitystä, koska käytän sen väärin päin. Syksy on jo sen verran pitkällä, että en pystynyt maalaamaan palahuopaa valmiiksi ulkosalla, vaan jouduin tekemään hieman hankalamman kautta. Leikkasin sapluunalla valmiit huopapalat ja liimasin ne maalaamatta kattoon. Operaatio kesti useamman päivän, koska palahuopa kerroksia ei pystynyt liimaamaan kovin montaa kerralla, jotta saumojen ja kuvioiden tarkka asettelu pysyi paikoillaan. Liiman piti siis antaa kuivua välillä. Kaiken kaikkiaan pöytäliinaa meni kattoon useampi neliö ja jouduin jopa käymään ostamassa materiaalin välillä lisää. Kalliiksi homma ei kuitenkaan tullut, koska alunperin ostamani pöytäliinapalanen maksoi jätekorissa 2 euroa.




Vasemmalla sapluuna, jolla liinaa leikkelin ja oikealla ensimmäinen kasa valmista "huopaa". Pelkkään piirtämiseen ja leikkaamiseen vierähti useampi ilta, tosin isäntä jelppasi hieman. En laskenut tarkkaan palahuopakerroksia mutta kyllä niitä useampi kymmenen tuli aina puolelleen. JOs joku haluaa, niin voipi laskeskella itse valmiin katon kuvasta.



Siinäpä valmista kattoa pieni pala. Liimaa koko kattohommaan kului melkein litra. En säästellyt liimassa ja koska laitoin liiman suoraan kattoon, meni sitä hieman myös hukkaan. Ylimääräisen liiman taputtelin varoen pois talouspaperilla.


Lopputulos näyttää tässä vaiheessa tältä. Koska tosiaan en voinut maalata kattomateriaalia etukäteen, jouduin tekemään sen paikalleen asennuksen jälkeen. Kattomateriaalin ohuuden vuoksi ei maalina voi käyttää mitään paksua sisämaalia, kuvio häviäisi maalin paksuuteen. Lisäksi talon tulevan omistajan valtuuttama edustaja (tällä hetkellä päivää vaille kaksikuukautisen neitokaisen äiti siis) toivoi katosta tiilenpunaista. Musta olisi ollut helpompi vaihtoehto. Tiilenpunaista maalia on haasteellisempi löytää mutta silmiini sattui pohjamaalina käytettävä spraymaali, jonka värisävy vastasi haluamaani. Noh, se ulkona maalaus ei siis onnistunut ja sisällä spraymaalaus on riskibisnestä, joten ainoa vaihtoehto oli suihkuttaa ulkona maali astiaan ja maalata sitten. Näin tein ja homma onnistui, vaikkakin työläästi. Tupsuttelin maalin sienellä kattoon ja vaikka pelkäsin nestemäisen maalin tekevän kupruja tai jopa irrottavan palat liimauksista, kaikki onnistui tässä vaiheessa helposti ja näppärästi.



Tältä näyttää kahteen kertaan tupsuteltu maalaus. Katon räystäisen huovat napsuttelin nitojalla katonreunaan kiinni. Erillisiä kattolaudoituksia en tee, koska ne haittaisivat katon avaamista ja käyttöä muutenkin (näin ainakin itselleni selitän).

Ulkolaudoitusta, parvekkeita sun muuta

Nyt täytyy todeta, että asioiden reaaliaikainen päivittäminen kahteen eri paikkaan on kaiken muun hössötyksen lisäksi osoittautunut aika haasteelliseksi. Facebookissa oleva Villa Terttula- Jaanan nukkekotiprojekti on ajan tasalla mutta tämä blogi pn jämähtänyt harjakaisiin. Ei siis pidä lainkaan paikkaansa se, että olisin jättänyt projektini kesken. Koetanpa siis tehdä tiivistelmän tapahtuneista työvaiheista tähän päivään saakka.


Seuraavaksi kiinnitettiin ulko-ovet ja aloitin kuistin ja parvekkeen rakentamisen. Kuisti ja parveke on ruuvattu toiseen etuseinää (kuvassa oikeanpuolimainen), jotta pieni leikkijä voi turvallisesti availla talonsa seinää ja parvekekin kestää leikkimisen.


Mutta jotta saan seinänkin "laudoitettua" kunnolla ilman, että joudun raapimaan päätäni parvekkeen pylväiden sun muiden kanssa, pitää tuo laudoitus tehdä työvaiheista ensin.



Laudoituksen jälkeen kuistin ja parvekkeen rakentaminen oli suhteellisen helppo case. Muutama pylväs ja parvekkeen aitaus. Aitana käytin Bauhausista ostamani bambu- verhon säleitä. Sitten vuorossa ikkunapuitteet ja ikkunalaudat (alempi kuva).



Ulkovuoraus taka- ja sivuseinillä. Sekä taka- että sivuseinät ovat niin korkeat, että ajattelin "madaltaa" korkeuden vaikutelmaa laittamalla väliin vaakalaudoitusta. Vaakalaudoitus olisi voinut olla hieman jopa korkeampi tai alkaa alempaa mutta etuseinän laudoitus vaikutti sen sijoittamiseen, siksi näin.




Kun koko talo oli laudoitettu, ikkunan puitteet ja laudat paikoillaan, oli vuorossa se haasteellisin operaatio eli katon etuosien asentaminen (nuo luiskat parvekkeen sivuilla). Ilman parveketta katto olisi voinut olla erimallinen ja helpompi asentaa. Koko etukaton olisi voinut tehdä yhtenäisestä vanerista. Koska kuitenkin parvekkeen halusin, jouduin hieman raapimaan päätäni etukaton kanssa. Homma onnistui kuitenkin hienoisen säätämisen kautta ja ruuveja katossa on ainakin sen verran, että luulisi kestävän käytössäkin.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Harjakaiset

Ullakkokerroksen listoitus tehty ja vihdoin päästiin harjakaisiin saakka. Katon takaosan kiinnitin tavallisilla saranoilla paikoilleen, riittävän leveitä pianosaranoita ei löytynyt. Talon etuseinän kiinnitin ensin tavallisilla saranoilla mutta löysin sitten kapeat pianosaranat ja vaihdoin ne paikoilleen. Ovat paljon siistimmät ja toimivammat. Suosittelen siis mieluummin pienosaranoita kuin tavallisia. Riittävän lyhyiden ruuvien löytäminen oli sitävastoin liian haasteellinen operaatio. Jouduin siis käyttämään hieman ylipitkiä ruuveja ja piilotan sitten läpitulleet ruuvinpäät suojalistoituksella jahka ennätän. Seuraava operaatio on sitten etuseinän ikkunoiden karmitus. Harmittavasti puutavara pääsi loppumaan kesken, eikä tilaamani rimalähetys ehtinyt tähän hätään perille. Noh, ensi viikolla hommat jatkuvat jahka palaan työmatkalta. Ikkunoiden karmituksen jälkeen on vuorossa etuseinän terassin ja parvekkeen rakentaminen, sitten päästään ehkä jo ulkoseinien laudoitukseen.



Ullakon ovet valmiina

Ullakon ovet paikoillaan......



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ullakon ovet

Ullakon oviaukot sahasin siis kaareviksi, koska huoneiden väliseinät ovat melkoisen matalat. Valmiita ovia ei kaariovina ole löytynyt, joten piti duunata ihan itse. Liimasin Bilteman sytyketikkuja yhteen, annoin kuivaa kunnolla ja sahasin sitten sopivat oven puolikkaat sähköpistosahalla.







Tällaiset niistä sitten valmiina tuli, samalla liimailin ullakkoaulan portaikon suojakaiteen paikoilleen.

Ylltysvieras!

Tieto rakennuksen edistymisestä lienee saavuttanut myös "rakennustarkastajan". Hän ilmestyi kesken ullakon rakennuskiireiden tutkimaan taloa. Ihmettelen suunnattomasti mitä tarkistamista jääkaapissa voisi olla ????





Ullakkokerros

Ullakkokerrokseen halusin lastenhuoneen ja vierashuoneen. Aula keskellä, kuten alemmissakin kerroksissa. Oviaukot päätin tehdä kaarevina, koska tila on kortilla. Toki oviaukkoihin pitää keksiä ovetkin.....






Ovenvetimet

Joskus sormet vaan ovat vaan yksinkertaisesti liian suuret pieniin töihin :) Jouduin ottamaan pinsesit mukaan hommaan. Vetimet ja rivat hankittu Minimaailmasta


Yläkerta valmiina

Yläkerta on valmis ja ullakon välikatto paikoillaan. Myös yläkerrassa valonauha. 




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Saunan ovi ja ovenripa

Vihdoinkin sain aikaiseksi saunaan oven. Pleksilasi on kyllä ihan oiva materiaali mutta melkoisen haastava työstettävä. Vanha rautasaha on ihan hyvä välinen pleksin sahaukseen mutta sahauksen on kyllä kerralla satuttava millilleen oikein muuten tulee itku. Minä ainakaan en ole keksinyt vehjettä, jolla pleksiä voisi hienotyöstää sahauksen jälkeen. Noh, onneksi pienet millin heitot suuntaan tai toiseen ei tee mökistäni epäonnistunutta.

Sauna sai siis pleksi oven, jonka kiinnitin ihan tavallisilla lipassaranoilla pikaliiman avulla. Muuta liimaa ei kannata edes kokeilla kohteisiin, joissa kuivumisen ja tarttumisen pitää olla nopeaa. Pikaliima ei anna mitään anteeksi eli liimauksen pitää sattua sitten kerralla kohdalleen, nopea kuivuminen ei anna mahdollisuutta korjailla asentoa tms.

Ovi on ihan ok mutta tarvitseehan ovi rivan, eikös? Noh, aikani mietittyä materiaalia, hoksasin, että ylimääräisessä porraspienassa on kiva sorvaus. Katsaisin palasn pienasta ja yläkerran porraskaiteesta katsaisemani pienan päät kävivät oivasti rivan ja oven välipuiksi. Pikaliima kehiin ja välipuut paikoilleen. Hetken kuivatus ja petsaus saunan petsillä. Kääk! porraskaiteen puolista katkaisemani oven ja rivan väliset pätkät olivat valkoiseksi maalatut, eikä petsi suostunut tarttumaan maalin päälle. Kuten sanottu, pikaliima ei anna mitään anteeksi, joten päiden poistaminen ja vaihtaminen käsittelemättömiin ei niin vain onnistuisi. Jouduin siis nielemään pilkunviilauspiirteeni ja hyväksymään tapahtuneen kömmähdyksen. Ripa saa siis olla vapaasti kaksivärinen, jos joku huomaa, niin huomatkoon.



lauantai 22. elokuuta 2015

Keittiökalusteet asennettu!

Keittiökalusteetkin siis tilasin valmiina. Ei näillä nakkisormilla kykene tekemään noin nättejä kalusteita....ei ainakaan vielä.

Tilasin kalusteet Minilandiasta ja Minimaailmasta. Tällä kertaa hieman oikaisin myös maalauksessa, koska kalusteita oli saatavina myös valkoiseksi maalattuina. Jos olisin halunnut jonkin muun sävyn, olisi kalusteet voinut hankkia myös ilman maalausta. Keittiössä pitää tietenkin olla tiskiallas, sellainen hankittiin, keraaminen sähköliesi on ihan must ja jääkaappi kuuluu jokaiseen talouteen. Jääkaapiksi valitsin jenkkikaapin, siihen mahtuu isommankin perheen sapuskat. Koskapa olen itse melkoisen laiska käsintiskaaja, hankin myös astianpesukoneen. Kaappeja voisi olla enemmänkin mutta valitettavasti tämä keittiö on suhteellisen pieni, eikä pinta-alaa kaapeille ole ylettömästi. Toivottavasti säilytystila riittää. Alakalusteet liimasin lattiaan, muuta kiinnitystä en laittanut. Liesi on toistaiseksi kiinnittämättä mutta jääkaappia en edes ajatellut kiinnoíttää. Astianpesukone on myös kiinnitetty liimalla lattiaan. Liimana käytin sitä perinteistä Eri Keeperiä. Seinäkaapit on myös liimattu seiniin. Seinäkaappien kiinnityksessä käytin Eri Keeperin lisäksi pikaliimaa, muuten olisin joutunut pitelemään kaappia paikoillaan melkoisen kauan ennen liiman kuivumista. Pikaliima tartutti kaapit melkoisen nopsaan ja jaksoivat pidellä kaappeja Eri Keeperin kuivumisen ajan.



Liedessä mukana ritilä ja pelti

Jääkaapissa säilytyskorit ja irrotettavat hyllyt

Astianpesukoneessa kunnon ritilikkö

Yläkerran lattiat

Yläkerran lattiat päällystin, kuten alakerrankin, Bilteman sytyketikuilla eli ihka oikealla pyökillä. Ei sitä joka talossa ole pyökkilattioita :) Alakerran lattiat petsasin ruskealla mutta yläkerran lattioista halusin hieman valoisammat ja käsittelin ne valkolakalla tai olisiko se oikeammin ollut valkoista petsiä. Any way, käsittelin lattiat valkoisella mutta puun kuviot näkyvät nätisti läpi. Mielestäni lattioista tuli kivan valoisat. Samaan syssyyn listoitin ikkunat ja lattian käsittelyn jälkeen myös lattialistat saivat paikkansa. Joku voisi sanoa, että eihän nuo lattiat muuttuneet mihinkään käsittelyllä mutta kyllä ne oikeasti ovat ihan valkokuultavat.

Kuva ennen lattian käsittelyä


Käsitelty lattia listoitettuna

Alakerran aulan portaikko

Huomasin heti alkuun, että portaiden rakentaminen itse on turhan haastava operaatio meikäläiselle vielä näin harrasteen alkutaipaleella. Ehkä kykenen siihen seuraavissa projekteissani. Valmiita portaita ei ihan minun taloni mittoihin löytynyt (huonekorkeus 22 cm), joten jouduin hieman säätämään. Tilasin Minilandista valmiit portaat, jotka oli tarkoitettu huonekorkeudelle 30 cm. Hintaa portailla oli hieman alta kaksikymppiä ja paketti sisälsi porraselementit, kaiteet, kaidetolpat, päätytolpat sekä porrasaskelmille laitettavat "lankut". Portaat oli tarkoitettu siis tekemään 90 asteen käännös puolessa välissä nousua ja tuota käännöstä varten paketissa oli myös porrastasanne. Portaat pystyi siis kasamaan kääntymään kumpaan tahansa suuntaan.

Kuva Minilandin verkkokauppa

Portaat olivat jotain omituista puuta, ei siis kotimaista mäntyä mutta suhteellisen pehmeää työstää elikkäs ei muuta kuin mittanauha kehiin ja sahaushommiin. Portaista piti sahata molemmista pätkistä ja otin toisesta 2 askelmaa ja toisesta yhden pois. Yhteensä portaat siis lyhenivät 3 askelman verran (jos jolla kulla ei tuo yhteenlaskutaito on edes minun veroiseni). 

Portaiden pieni duunaus ja kasaaminen oli melkoisen helppoa, Liimailin portaat kasaa irrallaan eli en edes yrittänyt koota niitä suoraan paikoilleen ja hyvä niin, koska huomasin sovitellessani kasattuja portaita paikoilleen yläkerran porrasreiän olevan liian pienen ja jouduin suurentamaan sitä parin sentin verran, jotta sain kaiteet mahtumaan portaiden mukana reikään. Reiän sahauskaan ei ollut kovin haasteellinen juttu mutta tietysti hieman harmitti, kun alakerran laipio oli jo maalattu ja väkisinkin sahausjälki hieman rikkoo pintaa. Omasta mielestäni portaiden kiinnitys paikoilleen onnistui kuitenkin hyvin ja varmistin kiinnityksen ruuvaamalla portaat lattiaan alimmaisesta portaasta. Yläkerran aulaan pitää vielä tehdä kaiteet reiän ympärille. Yläpäästä portaat on kiinnitetty Biltema- tikun pätkän avulla.